Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Veneenrakennusta

Saaristossa ja rannikolla kalastajille vene oli tärkeä työväline. Osaavaa veneenrakentajaa arvostettiin, ja hyvä vene kesti vuosikymmeniä. Usein veneenrakennustaito kulki isältä pojalle, jolloin samassa suvussa saattoi olla venemestareita usean sukupolven ajalta.

2

Veneen rakentaminen alkoi rakennuspuiden hankinnasta. Hyvää venepuuta ei rannikolta saatu puiden oksaisuuden vuoksi, ja puut haettiinkin hieman sisemmältä mantereelta. Ennen veneenrakentajat kiersivät luvan saatuaan hakkuiden aikaan tilallisten metsissä ja keräsivät sieltä rakennustarpeita, kuten paksuja männynoksia veneen kaariksi. Venemestari kaatoi itse veneenrakennusta varten valikoimansa puut.

Kölipuu tehtiin ison sivujuuren omaavasta kuusesta, joka oli saatettu valita kölipuuksi jo kuukausia aikaisemmin. Juuri kaivettiin esiin ennen puun kaatoa, jolloin se saatiin kaadettua puun kanssa ehjänä. Kaareva juuriosuus oli tuleva fööritamina eli kölin ylös nouseva etuosa, ja puun rungosta tuli köli. Veneen peräpään ylös nouseva osa oli ahtertamina. Moneen veneen osaan käytettiin kuusta. Penkit, pohjalaudoitukset ja mastot sekä puomit olivat kuusta. Myös kaaret saattoivat olla kuusen juurista tehdyt.

Veneen sivulautoihin sopivaa oli hienosyinen mänty. Oksia ei tähän käyttöön tulevissa tukeissa saanut olla, ja kituliaasti kasvaneet männyt olivat parhaita. Valmiiksi lenko eli hieman kaareva runko oli hyväksi, sillä se helpotti lautojen taivutusta.

Puut kaadettiin talviaikaan helmi–maaliskuussa, sahattiin laudoiksi ja pinottiin tapuleiksi. Keväällä laudat kuivuivat hyvin, ja jollei ollut pakottavaa tarvetta käyttää niitä samana vuonna, saivat ne odottaa käyttöönottoa seuraavaan vuoteen. Ennen konevoimaisia sahoja tukit sahattiin niin sanotulla Kinnaskosken sahalla. Tämä tarkoitti parin metrin korkuisia pukkeja, joiden päälle tukit nostetaan. Korkeiden pukkien alle mahtui alasahuri sahaamaan. Yläsahurilla oli tukin molemmin puolin lankut astinlautoina. Laudat saatiin taipuisiksi paasissa höyryttämällä. Höyrytyksen jälkeen laudat taivutettiin, ja jäähdyttyään taivutusasentoon ne eivät enää suoristuneet.

Varsinainen veneenveisto jaetaan kahteen osaan eli lyömiseen ja valmistukseen. Veneen lyömisellä tarkoitetaan rungon valmistusta eli kölin ja sivulautojen sovittamista ja asennusta. Tämä oli venemestarin työtä. Valmistuksen eli veneen sisäosien teon ja asennuksen saattoi sen sijaan tehdä myös joku muu ammattimies tai kalastaja, jolle vene tehtiin. Käytännöt vaihtelivat alueittain.

2b

Telineinä toimivat parrut, joiden päälle nostettiin köli ja veneen etuosan pystysuora kölin jatke. Köli tehtiin hieman alaspäin kaarevaksi. Se suoristui muutaman käyttövuoden aikana. Kölipuuta ei vielä tässä vaiheessa veistetty täysin lopulliseen muotoonsa. Kölin alareuna veistettiin valmiiksi vasta, kun sivulaudat olivat paikoillaan. Kölin peräosan pystysuora osa sovitettiin ja kiinnitettiin katajatapeilla paikoilleen. Kölin ja etu- sekä takaosan yläreunaan venemestari veisti urat molemmin puolin, ja näihin uriin alimman lautaparin alareunat naulattiin. Aina 1800-luvun lopulle asti nauloina käytettiin katajaisia ohuita tappeja.

Valmistusvaiheessa veneeseen lyötiin pohjalaudat, asennettiin kaaret ja penkit sekä tehtiin muut sisäpuolen työt. Mastot, puomit ja priilit eli mastosta lähtevät seilin eli purjeen vinot tuet oli veistetty jo valmiiksi ennen veneen valmistusta.

Puuveneiden valmistus väheni 1940–1950-luvuilla. Töiden vähetessä venemestarit tekivät usein koko veneen loppuun asti itse.

Vene tervattiin ennen vesillelaskua pariin kertaan sekä sisä- että ulkopuolelta. Tervaus suoritettiin veneelle jatkossa vuosittain. Vesillelaskussa ison veneen molemmin puolin tarvittiin 3–4 miestä. Vene vieritettiin puurullien avulla vesille odottamaan ensireissua merelle.

Kuvat: Museoviraston kuvia, Dahlroosin veneveistämö v.1934 (on nyk. Kumpuselän sukua)