Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x
Vekaran virtuaalinen geologiapolku -

Tutustu kallioperän rakenteisiin ja niiden syntyyn

Edellinen 1. Yleiskatsaus Vekaran saaren kallioperän rakenteiden ja kivilajien syntyyn
3. Lineaatio Seuraava

2. Liuskeisuus (Vekara)

Liuskeisuus tarkoittaa kiven tasomaista suuntausta, jonka muodostavat keskenään samansuuntaisiksi asettuneet levymäiset mineraalirakeet, yleisimmin kiillemineraalit kuten biotiitti. Liuskeisuuden muodostavat mineraalit ovat tavallisimmin syntyneet metamorfisissa reaktioissa samaan aikaan kun kiven primaarikerroksellisuus on poimuttunut (ks. kohteet 4 ja 5). Tuloksena on syntynyt kerroksellisuutta leikkaava akselitasoliuskeisuus, jossa kiillemineraalit ovat kasvaneet poimutuksen aikana vaikuttaneen pienimmän paineen suuntaan. Akselitasoliuskeisuus ja sen leikkaussuhde primaarikerroksellisuuteen ovat hyödyllisiä piirteitä selvitettäessä eri-ikäisten liuskeisuuksien välisiä eroja ja maankuoren kehitysvaiheita. Tällä kalliopaljastumalla liuskeisuus esiintyy kerroksellisuutta deformoivien poimujen akselitasojen suuntaisina ohuina, tummina juovina. Liuskeisuus muodostaa myös mekaanisen heikkoustason, jota pitkin kivi halkeaa helpoiten. Liuskeisuustasoja pitkin kiveen voi tunkeutua erilaisia liuoksia tai kivisulaa, joista kiteytyy juonia.

Koordinaatit (WGS84): P 60˚50, 802' I 21˚0, 157'