Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x
Selkämeren vedenalainen maailma -

Vedenalaista luontoa ja kulttuuriaarteita

Rakkolevä ja pikkuhauru Seuraava

Vedenalaisen kasvillisuuden yleispiirteitä (Aikonmaa)

Velmu-videoesittely

Selkämeren vesikasvillisuuden yleispiirteitä ja kehitystä on selvitetty muun muassa ilmakuvauksin. Yksityiskohtaisia kasvillisuuskartoituksia on tehty vain tietyillä osa-alueilla kuten Kokemäenjoen suistossa. Vedenalaista kasvillisuutta on tutkittu joillain alueilla myös tapauskohtaisesti, esim. Olkiluodon edustalla. Laajempaa vedenalaista kartoitusta on tehty VELMU:n eli vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelman puitteissa koko Selkämeren alueella. Selkämerellä veden ravinnetason nousu on lisännyt kasvillisuutta yleisesti, etenkin suojaisissa merenlahdissa. Maankohoamisesta johtuva umpeenkasvu on todennäköisesti ollut päätekijä kasvillisuuden runsastumisessa matalilla merialueilla. Erityisesti järviruoko on lisääntynyt monilla alueilla. Rakkolevää esiintyy Selkämerellä runsaasti. Monet punalevät viihtyvät ulkosaariston aallokkoisilla rannoilla, kuten monivuotiset lajit haarukkalevä, liuskapunalevä ja röyhelöpunalevä. Myös kirkkaanpunaista ruusulevää ja nukkamaista samettipunalevää esiintyy Selkämerellä. Suojaisissa, matalissa lahdissa kasvaa näkinpartaisleviä, kuten punanäkinpartaa ja mukulanäkinpartaa. Myös merinäkinruohoa esiintyy paikoin runsaasti. Suojaisempien välisaariston sokkelikkojen tyypillisiä kasveja ovat ahvenvita, ärviät, sätkimet ja karvalehti. Selkämeren vedenalainen kasvillisuus on runsas ja monipuolinen, vaikkakin tutkimustietoa on toistaiseksi varsin vähän.

Koordinaatit (WGS84): P 61˚12, 905' I 21˚22, 521'