Miksi Selkämerellä on tällaista luontoa?

Selkämeren kansallispuisto sijoittuu kahden lämpöilmastoltaan erilaisen kasvillisuusvyöhykkeen rajalle. Kansallispuiston eteläosa Pyhärannan pohjoisosiin asti kuuluu lounaisen rannikkomaan hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen. Pohjoinen Selkämeri taas kuuluu lämpöilmastoltaan karumpaan lounaisen rannikkomaan ja Pohjanmaan rannikon eteläboreaalisen vyöhykkeeseen. Meri vaikuttaa rannikon ja saariston luontotyyppeihin monilla tavoilla. Rantavoimat, kuten aallokko, jää ja tuuli muokkaavat maa- ja kallioperää ja tekevät kasvuolosuhteista mantereen luontotyyppejä haastavammat. Saarten kasvillisuus muotoutuu vallitsevien tuuliolosuhteiden ja meren virtausten mukaan erilaiseksi saaren eri puolilla. Kansallispuiston maaperäkin muuttuu etelä-pohjoissuunnassa. Vielä eteläisellä Selkämerellä kallioluodot ovat yleisiä, mutta kohti pohjoista Selkämerta ja Perämerta mennessä muuttuvat ne enimmäkseen erilaisista moreeneista muodostuviksi saariksi. Selkämeren alueen kallioperän erikoisuuksia ovat esimerkiksi Säpin saarella näkyvä ravinteikas oliviinidiabaasi sekä Porin alueen helposti rapautuva hiekkakivi. Jääkauden aikaisen jäätikön painosta hiljalleen palautuva kallioperä saa maan kohoamaan Selkämerellä, mikä näkyy alueen luonnossa erityisesti pohjoisella Selkämerellä. Maankohoamisen myötä Selkämeren luontotyypit muuttuvat ja siirtyvät muuttuvien olosuhteiden mukaan. Selkämeren kansallispuiston luonnossa näkyy myös aikaisempi maankäyttö. Sotien jälkeisille vuosikymmenille asti jatkunut laidunnus piti saaria avoimina. Niitto rehuksi ja laidunnus pitivät yllä laajoja rantaniittyjä erityisesti mannerrannoilla.

Koordinaatit (WGS84): P 60˚43, 94' I 21˚0, 696'