Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x
Selkämeren kulttuuriperintö -

Esihistoriallisista kohteista majakoihin ja linnakkeisiin

Edellinen Suomen viimeinen miehitetyksi rakennettu majakka ja luotsiasema
Santakarin pooki Seuraava

Lyökin pooki (Lyökinmaa)

Valottomat tunnusmajakat eli pookit ovat puisia tai kivisiä torneja, joiden tärkeimpinä tehtävinä oli toimia kaupunkiväylän alkua ja luotsiaseman paikkaa osoittavina tunnisteina. Ensimmäiset pookit pystytettiin kaupunkiporvareiden aloitteesta 1600-luvun puolivälissä. Pookien rakentaminen liittyi kaupunkilaitoksen vahvistumiseen ja kaupunkeihin suuntautuvan rahtiliikenteen lisääntymiseen. Merimerkkityyppinä valomajakat syrjäyttivät pookit 1800-luvun puolivälin jälkeen. Uudenkaupungin Lyökin pooki on Suomen vanhin säilynyt valomajakka ja vanhin tunnettu merimerkki. Se on rakennettu vuonna 1757 historiallisen Pohjanmaan väylän merimerkiksi ja osoittamaan siltä erkanevan Tukholman väylän lähtöpistettä. Lyökin 16, 5 metriä korkea kivitorni on alkuperäisessä asussaan, mutta nykyinen puna-valkoinen väritys vastaa sen julkisivua 1800-luvulla. Pookin seinät on muurattu luonnonkivestä ja saarelta louhitusta graniitista. Lyökin pooki muistuttaa ylisuurta kummelia, mutta sen huipulla on tiettävästi pidetty myös lyhtyä. Pooki kertookin mielenkiintoisella tavalla merimerkkien kehityksestä. Se on koko Suomen merenkulun tärkeimpiä rakennusperintökohteita. Suomen rannikon pookit muodostavat rakennusryhmän, joka muualta maailmasta on lähes kadonnut sotien pommituksissa ja tässä suhteessa ne ovat kansainvälisestikin merkittäviä.

Koordinaatit (WGS84): P 60˚56, 69' I 21˚8, 295'

Laajenna kartta