Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x
Selkämeren kulttuuriperintö -

Esihistoriallisista kohteista majakoihin ja linnakkeisiin

Edellinen Saariston kalamajat
Pohjanlahden korkein majakka Seuraava

Historiallinen piilokirkko (Putsaari)

Varhaisimmat tiedot pysyvämmästä asutuksesta Selkämeren alueella ovat Isokarista ja Putsaaresta, joissa tiedetään olleen kappeliseurakunta jo keskiajalla. Putsaaressa on todennäköisesti varhaisimpiin merikarttoihinkin alueelta merkitty, keskiajalta asti periytyvä luonnonsatama. Nykyisen kappelirakennuksen arvellaan olevan peräisin 1680-luvulta, mutta paikalla uskotaan ollen aikaisemminkin kirkkorakennuksia paljon vanhemmilta ajoilta. Kappeli on ainutlaatuinen muun muassa siksi, että se on yksi Suomen vanhimmista säilyneistä puurakennuksista. Se on kooltaan 3,7 kertaa 3,7 metriä ja se on rakennettu hirsistä, vuorattu laudoin ja katettu paanukatolla. Lattiaa kappelissa ei ole. Sisätilaa koristaa kaksi pyhimyksen kuvaa. Moni kävijä on vuosien saatossa kaivertanut nimensä kirkon seiniin. Kaiverrusten toivotaan pysyvän koskemattomina. Piilokirkon rakentamiselle on olemassa monenlaisia selityksiä. Yhden tarinan mukaan Rauman fransiskaanimunkit olisivat rakentaneet sen 1500-luvulla jouduttuaan pakenemaan uskonpuhdistuksen aikaan luostaristaan. Saman tarinan mukaan tuon kirkon olisivat polttaneet Uppsalaan matkalla olleet ylioppilaat, joiden laiva olisi tämän jälkeen haaksirikkoutunut rajumyrskyssä. Tarinan mukaan meri olisi kuljettanut matkalaisten ruumiit Putsaaren rantaan lähelle kirkkoa. Tuosta lähtien paikalla olisi palanut sininen liekki, joka olisi sammunut vasta, kun hurskas uusikaupunkilainen nainen näki näyn, ja rakennutti paikalle uuden kirkon. Kappelin rakentamisesta ei ole olemassa kirjallisia lähteitä. Luultavimmin saaren asukkaat ovat rakentaneet kappelin saaristolaisten tarpeisiin.

Kappeli

Piilokirkon arvellaan olevan peräisin 1500-1600-luvuilta. Salaperäinen kappeli sijaitsee saaren länsirannalla ikivanhan satamapaikan vierellä. Kirkko on rakennettu laaksonpainanteeseen korkeiden kallioiden väliin. Perimätieto kertoo, että kirkko rakennettiin tarkoituksellisesti syrjäiseen paikkaan, mistä tulee nimitys piilokirkko. Täällä jumalanpalveluksen osanottajat saivat olla turvassa mahdollisilta vainoajiltaan. Kappelin rakentajien kerrotaan olleen Rauman fransiskaanimunkkeja, mutta toisen tarinan mukaan kappelin pystyttivät Suomesta karkotetut munkit ja nunnat. Kappelia ympäröi hautausmaa, jossa on useita hautoja.

Koordinaatit (WGS84): P 60˚47, 524' I 21˚8, 586'