Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Kaunissaaressa on lähes kaikkia Suomessa tavattavia metsätyyppejä. Yleisimpiä saaressa ovat koivuvaltaiset lehdot ja lehtomaiset kankaat. Rannoilla ja keskiosan kosteikossa on tervaleppälehtoja. Pohjoisrannan avokallioita hallitsevat ikivanhat, kilpikaarnaiset männyt, jotka kasvoivat paikalla jo sahatoiminnan aikaan. Pääosa puustosta on kasvanut saareen sahatoiminnan loppumisen jälkeen. Kaunissaari on luontaisesti hyvin rehevä, ja viisikymmentä vuotta kestänyt asutus ja teollisuus lisäsi maaperän ravinteisuutta entisestään. Täällä länsiosan kosteissa lehdoissa kasvaa monia rehevää ja kosteaa elinympäristöä vaativia lehto- ja kosteikkokasveja, kuten kurjenjalkaa, kurjenmiekkaa, sudenmarjaa, mesiangervoa ja rentukkaa. Lehtojen tyypillisiä kasveja ovat muun muassa käenkaali, oravanmarja ja puna-ailakki. Valoisammilla kasvupaikoilla voi tavata esimerkiksi valkolehdokin tai pystykiurunkannuksen.

Katavakariin vievän polkuosuuden varrelta löytyy vanhoja laivojen kiinnitysrenkaita.

Kaunissaari Eurajoen kunnan luontokohdesivuilla

Alueen muut kohteet: Etelälaituri ja saha Kaunissaarella, Katavankari, Kaunissaaren pohjoissatama, Kaunissaaren Risunnokka, Kaunissaaren Tanssikallio, Kaunissaaren Tori

Koordinaatit (WGS84): P 61˚14, 202' I 21˚32, 117'

Katso tässä kohteessa palveluita tarjoavat yritykset

Laajenna kartta

Avainsanat: Lehto